· CWU MEMOiRS 0x9F ·

==========================================================================
0x9F  -  Kiuruvesi  -  wArlord  -  2000-03  -  193 lines
==========================================================================

Vuosituhannenvaihde tuli ja meni, eikä mitään katastrofia tapahtunut. Jyri oli kuulemma lojunut viikon ajan jossain kaivamassaan maakuopassa ennenkuin uskaltautui takaisin ihmisten ilmoille -- no, saipahan sitten vähän esimakua siitä, mitä pettureille tehdään sodan aikana. Jenkeissä kuulemma joku pösilö oli haastanut bunkkerinvalmistajan oikeuteen, kun sitä luvattua maailmanloppua ei tullutkaan. Kaikenlaista hiihtäjää sitä maailmaan mahtuukin, saatana.

Kassu olikin sitten ihan vastakkasta ääripäätä, oikein kunnon millennium-psykoosissa (vaikka kirjoittikin sen aina yhdellä ännällä). Laski oikein päiviä ja sitten tunteja ja minuutteja H-hetkeen ja tuhatluvun vaihduttua rupesi laskemaan montako minuuttia, tuntia päivää ollaan oltu jo "tulevaisuudessa". Joskus viikon päästä sitten kyllästyi. Nähtävästi alkoi luku 2000 käydä turhan arkiseksi kun sitä näki joka päivä kalenterissa.

Vaikkei Y2K-bugi iskenytkään mihinkään maailmanjärjestyksen kannalta kriittisiin järjestelmiin, niin yksi meikäläiselle oleellinen softa oli, johon se iski - nimittäin PCBoard. Vuodenvaihteen jälkeen uudet messut eivät enää löytäneet tietään QWK-paketteihin, koska niiden vuosiluvut olivat nollanollaa. Sain tuon kyllä melko pian korjattua vaihtamalla toiseen QWK-dooriin, mutta tulihan tuosta silti jokseenkin kohtalokas isku sille vähäiselle messuilulle, joka purkissa oli enää jäljellä.

Messuiluhan oli ruvennut tyrehtymään jo syksyllä. Jyri oli lakannut soittamasta purkkiin CWU-miitin armeijakeskustelujen jälkeen ja vei samalla ison osan sen elinvoimasta. Muutama muukin jätkä lopetti soittelun noihin aikoihin, esim. eräs kuopiolainen joka hankki sellaisen samanlaisen Komeetta-kaapelimodeemin kuin Jyrikin. Siihen vielä se Y2K-bugi päälle, niin aika heikkoon jamaan putosi purkin tilanne tammikuussa.

Välillä meni monta päivää ilman että kukaan soitti Frontlineen, ja jos soittikin, niin messupaketit olivat aika laihanpuoleisia. Olin harkinnut Frontlinen lopullista alasajoa jo aiemmin, mutta nyt ajatus alkoi vähitellen kypsyä ihan kunnolla. Onko purkeilla enää minkäänlaista mahdollisuutta pärjätä nykymaailmassa?

Eräänä iltana, kun Anna oli poissa, rupesin etsimään vastausta tähän kysymykseen. Halusin löytää edes yhden suomalaisen purkin, jossa elämä pihisisi vielä oikein kunnolla, mutta kymmenien soittojen myötä aloin vakuuttua tilanteen lohduttomuudesta. Joka purkki oli kuin neutronipommin jäljiltä: kaikki rakenteet pystyssä mutta ei juuri merkkejä elämästä. Monilinjaisissakin purkeissa olin usein ainoa sisälläoleva käyttäjä. Jos uusia tiedostoja oli viime aikoina tullut, niin ne olivat useimmiten jotain Internetistä imuroituja pornokuvia.

Soitin jopa MBnetiin - eräs Jyrin aikoinaan varastama käyttäjätunnus toimi vielä. Chatissa oli kyllä porukkaa paikalla, mutta juuri kukaan ei sanonut mitään, vaikka oli jo ilta eli aktiivisin chattailuaika. Suurin osa viesteistä oli "poistui keskustelusta"- ja "saapui keskusteluun"-rivejä. Tuntui, kun olisin saapunut autioituneeseen kaupunkiin, jonka kaduilla laahustaa vain silloin tällöin joku epämääräinen vaeltaja - vaikka vielä muutamaa vuotta aiemmin kadut olivat olleet täynnä eloa, ihmisvilinää ja kiljuvia lapsia.

Poistuin chatista ja siirryin messualueiden puolelle. Löysin paljon satunnaisia aloituksia, joista osaan ei ollut kukaan vaivautunut vastaamaan, ja muihin oli tullut vain ehkä yksi tai kaksi vastausta. Eniten vastaajia oli yleensä sellaisiin avauksiin, joissa muisteltiin MBnetin kadotettuja kulta-aikoja. Aktiivisimmat ketjut näyttivät usein olevan kahden henkilön välisiä vapaamuotoisia kirjeenvaihtoja, joissa samankin messun sisällä aiheet saattoivat vaihdella pilvenpoltosta mielenterveysongelmien ja nostalgian kautta päivänpolitiikkaan. Yleisessä tunnelmassa oli jotenkin samantapaista väsähtyneisyyttä kuin Lieteveden kirkonkylällä siinä joskus vuoden 1996 aikaan, kun pitäjän kuoleman merkit olivat jo vahvasti ilmassa.

Katkaisin yhteyden aika surullisena. Kun Suomen suurinkin purkki satoine nodeineen oli jo tuossa jamassa, niin alkoi näyttää varmalta, että purkkien aika olisi lopullisesti ohi, ja Frontlineäkään olisi turha enää yrittää tekohengittää. Yön yli asiaa mietittyäni ilmoitinkin sitten koneenrakennusfirmalle, että irtisanon heidän kanssaan tekemäni sopimuksen, ja käyn viemässä purkkikoneen pois heidän tiloistaan maaliskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen Frontline olisi enää vain eloton möykky dataa kovalevyllä, jonkinlainen muinaisjäänne kadonneesta sivilisaatiosta.

Käynnistin tekstieditorin, ja kirjoitin siihen pitkän ja tunteikkaan vuodatuksen purkkien kuolemasta. Muistelin vanhoja hyviä aikoja, jolloin Frontlineenkin tuli parhaimmillaan parisataa messua päivässä, ja totesin, kuinka näitä aikoja ei enää saa takaisin, vaikka messuilua kuinka yritettäisiin elvyttää. Jopa BBS-viestinnän ylivoimaisuuteen täysillä uskoneet hörhöt olivat jo menettäneet uskoaan ja intoaan sen verran, ettei purkkeja voisi enää heidän voimillaan pitää elossa. Parempi ajaa Frontline alas lopullisesti ja julistaa purkkien aikakausi päättyneeksi ja Internetin yksinvaltius alkaneeksi.

Soitin ensin Frontlineen, ja lähetin kirjoitukseni sen messualueille ascii-uploadina. Tein samoin MBnetissä ja muutamassa muussa purkissa, joissa tuntui olevan vielä vähän elämää. Kaiken aikaa minulla oli itku kurkussa ja tunteet muutenkin vahvasti pinnalla. Kun Anna palasi kotiin, kerroin hänelle päätöksestäni ja siihen liittyvästä menetyksen tunteesta. Tuntui myös, että hän sai silloin ensimmäistä kertaa edes jonkinlaisen aavistuksen siitä, kuinka paljon purkit olivat merkinneet minulle ja elämälleni.

Viestini sai Frontlinessä vastauksen lähes kaikilta jäljellejääneiltä messuilijoilta. Monilta hyvin tunnepitoisen sellaisen. Vielä viimeistä kertaa konehuoneella käydessäni oli ketjuun tullut muutama uusi vastaus, jotka luin itku kurkussa ennen kuin annoin purkille viimeisen goodbye-komentoni ja katkaisin virrat modeemista ja keskusyksiköstä. Jäin sitten varmaan varttitunniksi istumaan paikoilleni ja tuijottamaan tyhjää ruutua ennen kuin aloin irrottaa johtoja seinistä ja kantaa laitteita Fiattini takapenkille.




Kun CWU-jengi muutti pois Lietevedeltä kesällä 1997, niin lupasimme toisillemme, että pysymme veljellisessä yhteydessä niin kauan kuin henki meissä pihisisi. Vaikka maailma hajoaisi alta pois, niin CWU pitäisi ikuisesti yhtä.

Frontline oli minulle tavallaan tämän lupauksen ruumiillistuma. Jonkinlainen virtuaali-Hönttölä, jossa CWU voisi kokoontua ja pitää yhteyttä vaikka olisi fyysisesti eri puolilla Suomea. Ja kun CWU:laiset alkoivat kadota käyttäjäkunnasta ja purkkien valot sammua, aloin nähdä sen ennemminkin jonkinlaisena viimeisenä majakkana pimenevän maailman keskellä.

Modeemisoitteluhistoriammehan oli periaatteessa alkanut viidennen luokan keväällä, vuonna 1992. Meka oli kait nähnyt modeemikäyttöä jo aiemmin Helsingin-serkkunsa luona, mutta meille muille Osmon 2400-baudinen oli ensimmäinen näkemämme modeemi.

Tuohon aikaan "elektroniset postilaatikot" (niinkuin Osmo sanoi) näyttäytyivät meille jonkinlaisina jänninä tiedostovarastoina, ja etenkin pornokuvien imurointi kiehtoi. Niin että pornolla aloitettiin ja pornolla lopetettiin, ja kulttuuri oli sitten jossain siinä välissä.

Kuudennen luokan aikana Samppa sai sitten Osmon modeemin itselleen lainaan ja innostui sitten purkeista ihan tosissaan. Eikä me muut tiedetty hänen askarteluistaan mitään ennenkuin hän oli perustanut oman Dark Man SBBS:nsä, johon sitten kesällä Mekan luota soitettiin, ja josta tuli samalla CWU:n ensimmäinen WHQ.

Joulukuussa sai sitten meikäläinenkin modeemin, samoin moni muukin CWU:lainen. Keväämmäll olikin sitten joka jampalla oma purkki paitsi Masalla, joka rupesi etääntymään gruupista purkki-intoilun myötä. Meikäläisen purkin nimeksi piti aluksi tulla Rintamalinja, mutta Mekan äksyilyn myötä (suomenkieliset nimet kuulemma ihan paskoja) siitä tulikin sitten Frontline. Aluksi pidin sitä kotoa käsin yöpurkkina, mutta päätimme sitten siirtää sen Hönttölään, että saimme sen 24H:ksi.

Sitten kasi- ja ysiluokalla tulivatkin nämä lähiverkko- ja Internet-touhut mukaan. Vedettiin kuparilankaa ympäri metsiä Osmon kanssa ja yläasteen koulukin liitettiin verkkoon jollain kunnan kustantamalla mikroaaltolinkillä. Ja Osmon taika-antennin kautta oli verkko vielä oikein Internetissä kiinni. Nyt voisi ehkä jälkiviisaasti todeta, että se Internet-homma oli virhe, varsinkin yläasteen kytkeminen siihen samaan verkkoon. Olisi vain reilusti pitänyt kouluttaa koko Lieteveden nuorisosta purkkikäyttäjiä. Purkit olivat vähän kuin maaseutu, niissä nuoriso kasvaa rehdiksi ja suoraselkäiseksi, toisin kuin jossain Internetin metropoleissa.




Yläasteaikaan meillä oli vielä paljon yhteistä. Käytiin samaa koulua,, ryypättiin kiljua, soitettiin purkkeihin ja treidattiin warea, ajettiin mopoilla ja pelattiin samoja pelejä koneilla, käytiin demopartyilla yhdessä ja kaikkea sellaista. Mutta nyt on aika muuttunut, olemme kasvaneet jo peruuttamattomasti erilleen.

Maailmamme ovat jo ihan erilaiset: yksi huijaa ihmisiltä rahaa GSM-"palveluillaan", toinen huitelee päämäärättömästi ympäri Eurooppaa, kolmas pelaa päivät pitkät ampumapelejä netissä, neljäs on jumissa mitä ihmeellisimmissä mielikuvitusmaailmoissa, ja viides on jättänyt tietokonetouhut kokonaan ja meinaa ruveta korjaamaan autoja työkseen. Mitä yhteistä meillä on enää? Lukuunottamatta siis niitä lapsuudenmuistoja, jotka on kerrattu läpi jo ihan liian monta kertaa?

Jos meikäläiseltä kysytään, niin voisi olla korkea aika lopettaa kaikenlainen muistoissa vellominen jo kokonaan ja keskittyä aikuisten ihmisten aikuiseen elämään. Seuraavaksi on edessäni yo-kirjoitukset, joihin olen lukenut jo aika ahkerasti. Niiden jälkeen onkin sitten edessä Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen pääsykokeet ja asevelvollisuuden suorittaminen Vekaranjärvellä. Ja sen jälkeen sitten opiskelu, työpaikka, asuntolaina, perheen perustaminen, ja mitä näitä normaalin aikuisen elämään kuuluvia vaiheita sitten olikaan. CWU ja kaikenmaailman tietokoneleikkikaverit saavat jäädä nyt pysyvästi historiaan osaltani! Samoin ircit sun muut. Sähköpostia voin käyttää, mutta kaikista näistä turhista Internetin paskanjauhantapalveluista pysyn kyllä erossa!

Voi tietysti olla, että kohtaan vanhoja koulukavereitani vielä jossain elämäni vaiheessa. Mutta ainakaan armeijassa tai yliopistossa tuskin heihin törmään. Jyri muistaakseni ilmoitti hakevansa opiskelemaan Jyväskylään tai Tampereelle, ehkä parempikin niin. Ei ainakaan tule sitten minkäänlaista houkutusta palailla entiseen kun ollaan eri paikkakunnilla.

Mutta oli miten oli, niin jos jossain elämäni vaiheessa vielä CWU-porukkaan törmään, niin se ei tapahdu CWU:n merkeissä, vaan aikuisina ihmisinä aikuisten maailmassa ilman mitään scene- tai gruuppipaskaa! Vähän ehkä voidaan muistella jotain, mutta se pysyy sitten pelkkänä muisteluna!

Tervetuloa, aikuisuus!

Hyvästi, C00LeS WaReZ UNiON!

· CWU MEMOiRS 0x9F ·