««-  · CWU MEMOiRS 0x9B · -»»

==========================================================================
0x9B  -  Oulu  -  myXTer  -  1999-05  -  183 lines
==========================================================================

Nyt ollaan sitten täysi-ikäisiä. Jussikin täytti 18 samoihin aikoihin. Masa täytti jo viime syksynä, mutta muut gruuppilaiset täysi-ikäistyvät vasta kesän ja syksyn mittaan.

En tiedä muista, mutta itseäni rupesi täysi-ikäisyyden myötä kiehtomaan nyt kaikki se, mitä voisin tehdä elämässäni tällä kaikella uudella vapaudella. Ainakaan en halua jäädä Suomeen. Maailma on suuri, ja haluan saada nyt lukion suoritettua loppuun mahdollisimman pian, jotta pääsen sinne seikkailemaan!

Seikkailuun saa sitten riittää rinkallinen tavaraa, niinkuin vuonna 1997 Lietevedeltä lähtiessänikin. Muut tavarat ajattelin myydä pois huuto.net-sivulla. Siellä tuntuu menevän kaupaksi ihan mikä tahansa, toisin kuin vaikka sfnetin tori-ryhmissä. Ainakin, jos hintavarauksen jättää kokonaan pois.

Kirjoitukset ovat syys-lokakuussa, ja syyskuussa olisi myös Helsingin CWU-miitti ja siihen yhdistettynä Mekan 18-vuotissynttärit. Aion osallistua miittiin, mutta sen jälkeen voisin pitää jonkin verran taukoa "CWU-elämästä". Ehkä muutaman kuukauden, kenties jopa vuoden. Maailmalla seikkaillessani ja itseäni etsiessäni en tosiaankaan halua, että kukaan muistuttaa minua kaikesta siitä kulttuurista josta olen nyt mahdollisimman kaukana!

Hienointa olisi, jos voisin lähteä CWU-miitistä suoraan Viron- tai Ruotsin-lautalle, mutta todennäköisesti pääsen lähtemään vasta loka- tai marraskuussa, jolloin lähtöpaikkana olisi Oulu. Luovuttaisin ensin kämppäni avaimen takaisin PSOASille, ja hakeutuisin sitten sieltä rinkkani kanssa rautatie- tai linja-autoasemalle. Ensiksi olisi tarkoitus päästä Ruotsin puolelle, mutta en ole vielä päättänyt, menisinkö pohjoiskautta Haaparantaan vai eteläkautta Uumajaan (tai jopa suoraan Tukholmaan). Ruotsiin päätyäni jatkaisin kuitenkin matkaa etelän suuntaan joko junalla tai liftaamalla.

Tarkempaa matkasuunnitelmaa en edes halua laatia. Jatkan matkaa sinne, minne milloinkin mieli eniten tekee. Kesän aikana saan toivottavasti kerättyä sen verran rahaa, ettei takaisin tarvitse ihan heti palata. Passiin ja 30 päivän reilikorttiin minulla on jo rahat varattuna, mutta olisi kiva, jos esim. ruokarahat eivät loppuisi reissun aikana kesken. Majoitukseenhan en tarvitse rahaa, aion nukkua teltassa ellei joku varta vasten tarjoa ilmaista yösijaa jostain muualta. Ja jos alkaa talven myötä tulla liian kylmä, niin voin aina matkustaa vähän etelämmäksi. Vapaus ja riippumattomuus ennen kaikkea!




Suomi ärsyttää minua yhä enemmän kaikkine läpeensä aneemisine kulttuurioikkuineen. Otetaan vaikka tämä "nörttiyden" glorifiointi, jota näkyy netissä ja välillä sanomalehdissäkin. Etenkin Irti Elämästä -niminen yhdistys järjestää vähän väliä jotain säälittäviä "nörtti-iskuja" joilla se oikein korostaa jäsentensä säälittävyyttä. Minusta tämä on aivan käsittämätöntä: mielestäni "nörtti" on haukkumasana, joka koostuu kaikenlaisista negatiivisista piirteistä, joista ainakin itse haluan ehdottomasti eroon. Niinkuin arkuudesta, sosiaalisesta avuttomuudesta ja älyllisten resurssien käyttämisestä kaikenlaiseen umpiturhaan.

Uskon, että en ole ainoa demoscenetaustainen ihminen, jota esim. Assemblyjen haukkuminen "nörttitapahtumaksi" vituttaa suunnattomasti. Itse en tällaisen julkisuuskuvat takia aio osallistua enää koskaan yksillekään Assyille. Se riitti, kun vuonna 1995 kävin entryttämässä Kaossin ensimmäisen demon ja hajoilemassa niille toivottomille Doom-nörteille. Ropeconin puolella porukka onneksi sentään oli vähemmän nörttiä. Onneksi en sentään pelkkien nörttitapahtumien takia tullut Helsinkiin, vaan reissun päätarkoitus oli Schisticin tapaaminen (ja samalla tuli sitten menetettyä myös poikuus ENSIMMÄISENÄ KOKO GRUUPISSA! Naurattaa kun Meka on vieläkin tuosta minulle tosi katkerana välillä!)

Schisticin kanssa ei sitten kaikki mennyt ihan putkeen, ja myöhemmin Generator'96:n jälkeen hän suuttui sitten koko gruupille. Nyt hän on ilmeisesti leppynyt, koska hän palasi kevättalvella #cwu:lle ja sanoi aikovansa myös tulla CWU-miittiin. Kaippa hänet voisi uskaltaa vielä tavata, vaikka hän kivuliaita muistoja herätteleekin. Voisi ainakin puhua hänen kanssaan asiat selviksi ennen Suomesta lähtöä. Ja muittenkin CWU:laisten kanssa, ettei jää itsensäetsimisreissun ajaksi mitään hampaankoloon.

Mutta mietitäänpäs CWU:laisia. Jyri on ollut minulle heistä ehkä läheisin, hänhän sentään kaveerasi ja liittoutui kanssani jo ala-asteaikoina CWU:n edeltäjää eli Listajengiä vastaan. CWU-aikoinakin hän oli suurimman osan ajasta minulle se läheisin kaveri, jolle uskalsin kertoa asioista jotka etenkin Meka olisi tuominnut heti täysin (ja välillä tuomitsikin, niinkuin esim. sen löytämänsä runotiedoston takia kesällä 1995).

Toisaalta Jyrin ideologia oudoksuttaa minua vuosi vuodelta enemmän. Miksei hänen Amiga-okkultistipurkkiinsa eli DECREPiTUDE BBS:ään ole koskaan päässyt loggautumaan netistä edes silloin, kun se on ollut konkreettisesti nettiyhteyden päässä (eli CWUnet-aikoina)? Ilmeisesti Jyrille on jotenkin tärkeää pitää purkki "puhtaana". Jussi tietysti komppaa tätä ideologiaa oman purkkinsakin kanssa, vaikka noin muuten yleensä pitääkin Jyrin juttuja ihan haihatteluna.

Sekä Jyrin että Jussin mielestä purkeissa on oleellista se, että niitä käyttäessään tekee jonkinlaisen "uhrauksen". Eli kun yhteydestä maksetaan minuuttitaksaa, niin purkkeihin käytetty aika olisi jotenkin "pyhempää" ja fokusoituneempaa kuin jos roikuttaisiin kiinteän nettiyhteyden päässä. Ymmärrän kyllä Jyrin pointin, koska jos yhteyksiä pystyy jättämään laiskasti auki sinne sun tänne, niin aika hajamieliseksihän siinä tulee, mutta mielestäni mikään ei kuitenkaan pakota tekemään niin. Kiinteästä nettiyhteysajastakin voi ihan hyvin tehdä itselleen "pyhää ja fokusoitunutta" jos vain haluaa.

Toinen Jyrissä ärsyttävä ideologinen äärimmäisyys on se, kuinka hänen mielestään kaiken koodin on aina oltava viimeisen päälle optimoitua, vaikkei koko optimaalisuudella edes saavutettaisi mitään. Esimerkiksi CWU:n kotisivu oli aivan pakko toteuttaa vaivalloisesti C- ja assemblypohjaisena Apachen moduulina eikä missään nimessä esim. PHP3:lla, vaikkei kukaan edes olisi huomannut nopeuseroa tai mitään. Jyri sai myytyä saman ideologian vielä Mekallekin, joka sentään koodaa PHP3:lla työkseen. Mekan mielestä ero on siinä, että "lamereille" voidaan myödä niin paskaa ja hutiloitua koodia kuin mistä he vain suinkin suostuvat maksamaan, mutta "elitet" jutut on aina tehtävä optimaalisesti ettei scenemaine menisi.

Eikä siinä vielä kaikki. Jyri oli päätynyt vielä siihenkin, että HTML ja HTTP ovat täysin suboptimaalisia verrattuna vaikkapa Telnettiin, joten cwu.net:in pitää siksi vastata HTTP-portin lisäksi myös Telnet-portissa. Sen taakse rakennettiin sitten saitista täysin merkkipohjainen versio BBS-tyyppisellä käyttöliittymällä. Jotenkin Jyri saa kauhean helposti pakkomielteitä kaikenlaisista pienistä yksityiskohdista ja jumittuu sitten nysväämään niitä samalla kun kokonaisuus unohtuu täysin. Olisikohan tuo sitten sellainen nörttipiirre jota hän ei suostu tunnustamaan itsessään.

Ahdistavampi piirre Jyrissä on hänen tapansa laittaa ihmiset tiukkoihin paremmuushierarkioihin (vieläpä siten, että hän on aina itse siellä ylimmässä eliittikastissa). Mekalla on hyvin samantapainen ajattelutapa, vaikka käsitys "lameusjärjestyksestä" onkin hieman erilainen. Vaikka itsekin aikoinaan uskoin tiukkaan lameri-elite-hierarkiaan ja haluan pidän edelleenkin nörttipiirteistä vapautuneita ihmisiä parempina kuin niiden kanssa tuskastelevia, niin olen vakuuttunut siitä, että itsensä julistaminen "eliteksi" on täysin todellisuuspakoista ja jopa estää näkemästä omia huonoja puolia.

Jyrille ja Mekalle on liki mahdoton yrittää perustella tätä pointtia, mutta onneksi sentään Jussi on aikalailla samaa mieltä kanssani. Tämä on aika erikoista, sillä aiemmin en päässyt Jussin kanssa samoille aallonpituuksille juuri koskaan. Mutta ehkä olemme viime aikoina onnistuneet aikuistumaan sen verran, että tajuamme toisten kakaramaisuudet selittelemättäkin. Toisaalta Jussi on nykyään myös paljon parempi perustelemaan mielipiteensä kuin yläasteaikoina, jolloin hän vielä uskoi sokeasti kaikenlaisiin vanhempiensa syöttämiin patavanhoillisiin dogmeihin esim. jumalan olemassaolosta tai huumeiden vaarallisuudesta.




Tärkein yhteinen projekti meidän gruupillamme on ollut nyt "C00LeS WaReZ UNiON MeMOiRS" -tekstien kokoaminen. Joiltain osin se edistyy aivan hurjaa tahtia, mutta jotkin osat ovat vaatineet hitaita ja tuskallisia muistelukierroksia. Monien Hönttölä-miittien käsittely on jäänyt jumiin siihen, kun joku (yleensä Meka) on ollut ihan eri mieltä siitä, mistä kyseisessä miitissä edes puhuttiin. Vaikka kaikki muut muistaisivat asiat oikein, niin Mekan takia ollaan lopulta jätetty dialogeista ja tapahtumakuvauksista isoja pätkiä pois. Etenkin sellaisia, joissa Mekalla on ollut jokin tosi nolo väärinkäsitys jostain asiasta (ja sellaisia oli hänellä USEIN!)

Kaikesta huolimatta olemme saaneet nyt historiikkiamme viimeisteltyä vuoden 1995 syksyn tapahtumiin asti. Silloinhan teimme gruupissa vallankumouksen, jossa syrjäytimme Mekan ja vaihdoimme gruupin nimeksi cHAOS wORLD uNKNOWN. Voi helvetti mikä tuska ja vänkääminen senkin valmiiksisaamisessa oli! Samaan aikaan muistelin ja työstin itse jo alkuvuoden 1996 tapahtumia, jotka eivät toivottavasti tule lopulliseen historiikkiin kovin yksityiskohtaisesti. Hävettää se protestina harrastamani uusnatsimeininki niin älyttömästi (vaikka olihan sekin ehkä ihan kasvattava elämänkokemus, osaanpahan vastedes pysyä visusti kaukana kaikesta oikeistoon vivahtavastakin).

Vaikka historiikki edistyykin, niin yhteisen demon teosta ei edelleenkään meinaa tulla mitään. Isompana syynä tosin on ennemminkin vapaa-ajan käyttö kuin näkemyserot. Itselläni ei ole ollut juuri vapaa-aikaa, koska olen halunnut keskittyä opintoihin ja rahatöihin, ja Mekallekin tuntuu rahatyö olevan nyt elämän pääasia. Jyri sentään jaksaa puurtaa ei-kaupallisten projektien kanssa (niinkuin vaikka sen BattleLynx-selaimen), mutta hänen ongelmanaan puolestaan on se aiempanakin mainittu nörttimäinen nysväysperfektionismi. Lisäksi hän jaksaa keskittyä demoprojekteissa aina vain siihen platformiin, johon hänen ideloginen fanatisminsa juuri sillä hetkellä kohdistuu. Eli taitaapa mennä tämänkin demon kanssa taas siihen, että kasataan sitten miitin aikana jotain hätäisesti kokoon siitä, mitä sattuu silloin valmiina olemaan.

Mutta onneksi pääsen vielä tämän vuoden puolella levähdystauolle CWU:sta! Toivon, että löydän ulkomailta myös parempaa, aikaansaavampaa ja vähemmän nörttimäistä seuraa, niin etten enää kaipaa sen jälkeen CWU:laisten pariin tai välttämättä edes takaisin Suomeen ainakaan muutamaan vuoteen. Maailma on suuri, Hautataipale-skene pieni!

««-  · CWU MEMOiRS 0x9B ·  nExT cHApTeR -»»